Labradori kyllä jaksaa yllättää mut parhaudellaan! Hiippanen kisais nyt viidessä lajissa ylimmässä luokassa (toko, agi, haku, ek ja uutena vepe). Käytiin tänään vepekokeessa ja sieltä kotiintuomisena kolmas AVO1 ja siirto voittajaluokkaan, ihan mahtavaa!
Eilen olikin vähän pidempi päivä. Herätyskellä soi aamulla neljältä ja viideltä suuntas meidän biili Tampereelle kohti agin SM kisoja. Kisattiin labbiskerhon joukkueessa. Kisapaikalla oltiin seiskan jälkeen ja oma startti Simban kanssa olikin sitten joskus puol neljän jälkeen:D Aamulla pääsin kuitenkin jo radalla, ohjaamaan lainalabbis Riemua. Rata oli oikein kiva profiililtaa, ei mikään ihan helppo, että pieniä ansakohtia oli, mutta ihan täysin tehtävissä. Riemun kanssa ihan hyvällä fiiliksellä radalle. Riemu ei sitten ollutkaan ihan sitä mieltä, että mun kanssa oli ihan supersiistiä radalla, vaan sillä tuli mammaa jonkin verran ikävä. Ei halunnut lähteä lähdöstä ja kun lähti, niin kiers ekan hypyn. Tokan hypyn jälkeen tuli taas pieni mammaa-ikävä-hetki, mutta kun siitä lähti liikkeelle, niin loppurata menikin ihan superhyvin! Tuli kivasti ohjaukseen mukaan, piti kaikki 65cm rimat. Kepeille ois pitänyt käydä näyttämässä vähän lähempää oikee väli tai vaihtoehtosesti jäädä paljon taaemmaks ja antaa koiran hakea. Sieltä harmittava kolmas kieltä ja hylätty rata. Toisena meiän joukkueesta radalla lähti Manu ja Maija. Heille muutama ratavirhe ja yliaikaa, tulokseksi joku 17 ja risat. Ja sitten odoteltiinkin hetki, kun Piippa pääs radalle vasta ankkurikierroksella. Tää oli ihan maailman mahtavin tapa saada arvokisakokemusta, kun ei ollut mitään tulospaineita, ja tahdä just oman tasosensa radan ja yrittää parhaansa. Ja parhaansahan Piippa tekikin! Ihan mahtavan hyvä rata. Harmillinen vika rima (okseri) alas, mutta ihan sikahieno!! Olen todella tyytyväinen!!! Videolla kaikkien kolmen radat, ekana Riemu, sit Manu ja ankkurina Simba. Ja suuren suuret onnittelut BATin maksijoukkueelle, KULTA meni oikeeseen osotteeseen!!! (joukkueessa mm. Emmi ja Step) !