Suunnattiin tänään Piipan kanssa Tuusulanjärven jäälle hiihtämään. Täällä ei oikein missään oo latuja, Hakunilassa on, mutta sielläkin niin vähän, että varmasti tungosta, eikä sinne sitten kehtaa viedä koiraa. Tuolla järvelläkin oli paljon porukkaa (vaikka kello 12), mutta siellä ei kukaan onneks voinu koirasta valittaa:D Pinta oli semmosessa kunnossa, että koiran tassut piti hyvin, ei luistanu alta ollenkaan, mutta sen verran vähän lunta, että sauva ei oikein ottanu kiinni mihinkään. Eli oikeastaan sauvat oli ihan turhat, enemmän haittaa kun hyötyä. Luisteluhiihto taas ilman sauvoja on, miten sen nyt sanoisi, hieman haastavaa, niin Piippa joutu tekemään aika pitkälti kaiken eteenvievän voiman. Vedätin kaks about kilsan pätkää. Ja saamari kun meni hyvin!!!! Veti hyvällä, vahvalla, tasasella vedolla, ohitti ihmisiä ja koiria nätisti, ei kertaakaan kysynyt, vaan paino vaan menemään. Eli tonne jäälle kannattas ehkä mielummin mennä kicksparkin, kun suksien kanssa. Ainakin ennen kun on satanu lisää lunta.
Illalla kävin taas rapsimassa Tuhmaa. Rakkaalla lapsella on jo monta lempinimeä:) Millon se on tummpi, tumpelo tai isoT. Ja vitsi kun taas oli kehitystä viikossa tapahtunu. Pennut oli muuttanu keittiöön asumaan. Kun ne päästi kaikki pentuaitauksesta vapaaks, niin viiletti semmosta vauhtia pitkin kämppää, että huh huh... Paini ihan hulluna, kaikki myös taistelee hyvin lelusta. Ja korvat oli alkanu nousta pystyyn. Tuhmalla on toinen korav pysty, toinen ei ihan vielä jaksa ja lurpattaa vielä. Jotain kiveksen olosta sillä on myös tunnettavissa, mutta ei vielä laskeutunu. Otettiin pentusista myös kuvia, ja kuvasaastetta tulee, kunhan Iida saa ne blogiin päivitettyä, niin pääsen imuroimaan ne sieltä:D