Kuten otsikko jo kertookin, niin eilen treenattiin pitkäatä aikaa nomea. Mulla ei ollu pilliä mukana, mutta kyllä saan sen haukkumaan suunnissa ihan ilmankin:) Tein alkuun yhen sokon eteenmenon noin 25m. Meni aika kivasti. Näki, että lähdin kootoa dami kädessä ja oli ihan intopinkeenä, kun lähin hakemaan sitä. Niin tehtiin ensin vähän seuraamista pihalla ja mentiin sitte vasta tekemään eteenmeno. Teki oikein kivasti ja hiljaa:) Sit otettiin suuntia taas niin, että damit ihan lähellä. Juos monta kertaa dameista ohi, vaikka siis näki, että laitoin ne siihen metrin päähän. Oli fiksoinu nyt pidemmän matkan... Teki alkuun tosi ärsyttävästi. Lyhyellä matkalla tuntu turhautuvan tehtävästä, joten kokeilin, mitä tapahtuu, kun laitan damin vähän kauemman. Kun damit oli noin 5m paikkeilla kaikki yhessä kasassa ja lähettelin sinne oikeelle ja vasemmalle, niin teki oikein kivasti. Mitä pienemmän käsimerkin annoin, niin sitä rauhallisemmin meni. Tein myös vähän kuunteluharjoitusta, Välillä annoin käsimerkillä luvan mennä noutamaan tai sitten käskin suullisella käskyllä maahan. Pitää jatkaa tätä kokeilya vielä hetken, en oo ihan varma, että turhautuko tästä vai auttoko tää.
Käytiin myös vähän tallilla pikkutokoilemassa. Tein muutaman liikkeestä istumisen. Oli tosi hienoja ja kivoja. Ja sit vähän seuraamista. Nyt seuras taas ihan Himppatyylillä, ei mitään merkkejä viime viikkosesta jätättämisestä. Tein suoraa ja palkkasin ekan käännöksen jälkeen. Piti tosi hyvää kontaktia, vaikka vieressä oli ihmisiä roudaamassa esteitä:) Lopuks vielä vähän kakeja. Teki tosi nättejä istumisesta seisomisia. Ei jääny kertaakaan kyyryyn seisomaan.