Labradori kävi kyynärkuvissa torstaina. Kuvannut ell ei osannut sanoa, missä kohtaa tai mitä muutos kuvissa oli. Ei ollut aikaisemmin nähnyt samanlaista. Otin kuvat mukaan ja näytin ne koulussa ortopedille. Koska muutos näkyy vain suoraan edestäpäin otetussa kuvassa, mutta ei sivukuvassa, niin ei uskaltanut edes veikana, että missä kohtaa kyynärtä muutos sijaitsee. Onko nivelessä, nivelkapselissa, joku kalkkeuma lihaksessa tai jänteessä tms. Ainua tapa saada tämä selville on kyynärien CT-kuvat. Aika näihin on varattu parin viikon päähän. Sinne asti labraskoira viettää varmaankin mukavia lepopäiviä. Tai ei ainakaan tehdä aksaa eikä varmaan purujakaan...
Tän takia Piipaa on ollut levossa ja Puhmis on päässy reenaamaan. Käytiin maananaina taas Nina Mantereen tokotunnilla akatemialla. Näytin vähän Puhman seuraamista, mihin ollaan menty sitten viimekertasen. Tehtiin vasemmallekäännöksiä ja Puhmis oli ihan liekeissä! Käytti hyvin peppua ja oli aika pitkälti suora! Tehtiin myös eteentuloja. Näissä on asenne muuttunu ihan tosi hyväks! Tulee jopa liian röyhkeesti ja törmää pahasti, sekä kaivautuu nenällä mun treeniliivin alle...Palkattiin vähän ylöspäin, ettei siitä tulis tapa. Keskusteltiin myös jäävistä. Puhma tekee aika kivoja istumisia käsiavulla. Tehdään vielä vähän "lähitreeninä" namilla oikeeta tekniikkaa istumiseen -> etujalat pysähtyy ja takajalat tulee alle. Ja sit vois siirtyy noihin oikeisiin jääviin. Maahanmenosta puhuttiin. Ja päädyin nyt kuitenkin siihen, että ei opetella pää maassa makaamista. En ollu edes ajatellut sitä, että sitä tyyliä ei ehkä pk puoella niinkään arvosteta. Koira, joka makaa pää maassa saattaa näyttää ei-tarkkaavaiselta, tai jopa haistelevalta tuomarin silmään. Seisomisen opettamisessa päädyin siihen, että opetellaan pumpun kautta. Opetan sen ensin hyppäämään tasajalkaa ja siihen sitten pysähdyskäskyn, niin oppis sen etujalkojen maahan tömähtämisen hypyn alastulosta seisomiseks.
Kotona ollaan treenattu juoksu-An kehikkoa. Osuu siihen jo hyvin kun etupalkka on valmiina. Lisäks ollaan treenattu just tota hyppyloikkimista:) Puhmalla on hauskaa:)
Keskiviikkona Puhma-aksassa tehtiin pientä hauskaa vauhtiratapätkää, joka sisäls pari valssia ja hieman estehakuisuutta. Tuhmis teki oikein kivasti, kunhan taas muisti kattoa hieman eteenpäin. Haki aika kivasti esteitä. Puhmis meni kovaa:D