Torstaina pikkukoirasta kuoriutui taas iso suuri suojelumalinois! Tehtiin treeni kahdessa osassa. Ekalla kierroksella hallinnan kautta haukkuja. Ja muutama niin, että tyyny ei ollu molarilla, vaan maassa ja Tuhmis haukku molarille ja sit vapautin siitä tyynylle. Tokalla kierroksella muutama hyppy, iski oikein kovaa! Ja tällä kertaa patos oikeessa vietissä ollessaan ihan superhyvin tyynyyn. Otti kuitenkin jonkin verran painetta molarin "iskuista" myös semikaukaa. Oli tyynyssä naru ja molari piti narun päästä kiinni ja sieltä anto vähän uhkaa, niin alko taas murisemaan ja pörisemään. Mä sanoisin, että se pörisee paineistumista, täytyy pikkuhiljaa alkaa suodattamaan sitä ylhäältä tulevaa uhkaa kohtaan.
Perjataina käytiin Emmin kanssa aksaamassa pentusten kanssa:) Puhma teki alkuun kahden riman ja laatikon kanssa juoksu-A treeniä. Tehtiin samaa aamullakin kotona, ja molemmilla kerroilla teki muutaman ihan supersuorituksen, että oikeesti ajatteli niitä jalkojaan ja otti hyvät askeleet, mutta kun vauhti kasvoi, niin alko tulla myös huonoja suorituksia. Täytyy velä joksiin aikaa nostaa se kehikko vähän ylemmäs, että oikeesti joutuu pompaamaan sinne sisään.
Tehtiin myös hyppy-rengas-hyppy sarjaa. Teki 100% oikein rengasta vaikka vedätin tai lähetin, liikuin tai pysyin paikallaan. Laitoin myös muutaman kerran ekan hypyn takaakiertona, ettei tuu renkaalle ihan suorasta kulmasta. Tehtiin myös keppejä. Lähettelin eri kulmista, tais mennä kaikki oikein sisään. Otin yhden ohjurin/toisto pois keskeltä alottaen niin, että lopuks oli vaan kaks ohjuria molemmissa päissä. Kerran tuli kolmanneksvikasta välistä ulos, kun otin runsaasti sivuetäisyyttä. Muuten pujotteli hyvällä rytmillä loppuun asti! Loppuun vielä pitkästä aikaa puomia. Aloin sisäänajamaan bumperia ylösmenolle:) Ekat pari toistoa otti ihan hyvän askeleen ja selkeesti "varo" bumpperia. Mutta kun tottu siihen, niin viis veisas siitä.