Viime viikon sunnuntaina matkattiin Piipaan kanssa Kirkkonummelle kisaamaan. Ekalta radalta rimavitonen, muuten siistiä menoa. Seuraavalta kahdelta radalta (aksa ja hyppy) hyvät nollat ja tätä myöten ens vuoden SM kisoihin on koossa jo kolme nollaa, jotka sisältää sen viime vuodelta uupumaan jääneen tuplanollan:D Neljä puuttuu vielä ja sit labradori matkaa SM:iin!
Viikolla käytiin jopa kolme kertaa Ojangossa aksaamassa. Tiistaina Emmin kanssa pentuaksaa. Tehtiin kontakteja ja keppejä. Puhma teki ekaa kertaa aikuisten koirien keinua. Tuin sen maksimuurille ja siitä se laskeutuu kuitenkin vielä reilun puolet matkasta. Vähän tää oli jännempi, kun pentukeinu ulkona, mutta tosi nättejä toistoja teki. Välillä yritti hypätä sivusta alas, mutta pääsääntösesti teki hienoja ja NOPEITA keinuja. Puhman idea näytti olevan: mitä kovempaa meen loppuun, sitä vähemmän ikävältä keinun laskeutuminen tuntuu. Tehtiin myös puomia. Tällä kertaa niin, että Emmi palkkas edestä. Tää tuntu tpimivan ihan tosi hyvin. Meni paljon kovempaa ja jäi suoraan, ei yrittänyt venkuilla taaksepäin. Keskiviikkona tehtiin puomia etupalkalla. Ja tääkin tuntuu toimivan hyvin. Lähes 100% oikein. Kepit on nyt myös päässy ihan tosissaan treenilistalle. Niitä tehtiin tiistaina ja keskiviikkona. Puhma tekee sekasin kujalla ja suorilla kepeillä. Mä en luota iihen, että se ois niin fiksu, että tajuis pelkällä kujalla kepiien idean. Joten tehdään kujalla korkeessa vireessä vauhtia ja eteenpäinajattelua kepeillä ja suorilla kepeillä sitten se itse pukottelun tajuaminen. Kujalla menee kovaa, ei välitä mun liikkumisesta vaan menee suoraan ja kovaa lelulle. Kuja on kapeimmillaan ollu semmonen, että joutuu jo vähän pujottelemaankin, eikä vaan juoksemaan suoraan. Surilla kepeillä alko pikkuhiljaa tajuamaa idean. Ensin täyty yrittä ohjueista yli ali läpi ja poikki :) Keskiviikkona ohjatuissa treeneissä tehtiin vähän laakeempaa ympyrää ja siinä sivuirtoamista. Tuhma tajus tän tosi hyvin. Meiän ympyrä koostu mutkaputkesta ja kahesta hypystä. Pystyin jäämään aika aika lähelle putkea ja vaan käskyttämään hypyt ja haki ne hienosti!
Torstaina Piipaa-aksassa tehtiin ihan hauskaa rataa, jossa leijeröitiin vähän ja mentiin supervaikeasti kepeille.... Huomas, että meiän valssit on päässy vähän laiskistumaan ja niitten täpäkkyyteen ja oikea-aikaisuuteen saa alkaa kiinnittämään huomiota. Valuvalla valssilla ei tee mitään!
Tänään käytiin taas puruissa! Labra teki mahtavasti. Yritettiin vähän hallinnan kautta, mikä on piiiikkiriikkisen vaikeata, eikä labris ihan ymmärtänyt, mitä siltä halutaan. Alko kyllä käskystä huutamaan, mutta mulle, ei molarille:) Ekaa kertaa molari myös anto piipalle painetta kepillä, läimi vähän kylkiin. Ja labrahan innostu siitä, pisti vaan kovemmin vastaan. Puri muutenkin joka puru ihan tosi hyvällä otteella, vaikka tyyny kerran tarjottiinkin vähän huonossa kulmassa. Rauhakin alkaa sen kanssa onnistua, patooo hyvin siihen puruun. Hyppääkin jo ihan kivasti tyynyyn.
Pentupentunenkin pääs tekemään. Se haukku jo melkein ku suojelukoira! aitsi välillä uli tyttövinkasu ja välillä täyty kattoa mammaa, että onhan tää haukkuminen ihan jees... Sekin puri hyvin ja alotettiin senkin kanssa rauhan tekeminen. Sekin pato hyvin puruun! Aikas ätevät koirat! Ens viikolla ois vielä ja sit ainakin joulu ja ehkä tammikuun ajaks jöö purut talvitauolle. Jos vaikka ens viikolla muistais ottaa videokameran mukaan, niin sais poikien reeneistä todistusaineistoa, että labra on oikeeti hurja!
Puhmis on myös tehny jonkin verran kotitokoa. Eteentulot alka aika hyvin sujua jo ilman apuja! Paikallaankäännökset seuraamisessa toimii, välillä käyttää peppua vähän turhankin tehokkaasti:) Uutena on nyt keskitytty enemmän liikkeestä istumiseen ja naksuteltu pää maassa maahanmenoa.