Lauantaina Simba tuntu TOSI tahmeelta. Ei oikein liikkunu eteenpäin, eikä meno muutenkaan tuntunut sujuvan tai tuntuvan hyvältä. Vähän jo mietin, että tullaanko seuraavana päivänä. Lauantaina ei kuitenkaan tippuut yhtään rimaa! Sunnuntaina kuitenkin tultiin ja koira tuntu paljon paremmalta, liikku innokkaasti ja tuntu irtoavan paikkoihin. Innon myötä tuli kuitenkin myös rimat.... Sunnuntaina ei sitten muita virheitä, kun vaan rimoja. Lauantailta pipsalla oli hypärillä joku 100 virhettä ja agiradoilla vitoset. Ja Sunnuntaina hypäriltä vitonen ja agiradoilta kympit. On se vaan etevä pieni musta pallosalama <3
Viikonloppuna kisattiin myös haamukisojen superpalkinnosta, eli kickbikeastä. Se menisi kaikkien ratojen yhteenlasketun parhaan yhteistuloksen tekijälle. Hyllystä sai 100 sekuntia ja muuten radalta laskettiin aika ja virheet sekunteina siihen päälle. Lauantain jälkeen oltiin ylläripylläri Pipsan kanssa sijalla 8 maxien kokonaiskisassa. Sunnutain ekan agiradan jälkeen noustiin kolmanneksi ja hypärin jälkeen oltiin johdossa :O Pieni paine oli mennä agiradalle, joka oli aikas vaikea ja aikas pakko oli tehdä tulos, jos halusi voittaa kikkarin:) Mutta ei se pieni musta pettänyt taaskaan, vaan se tulos me sieltä tahkottiin ja kikkarin kanssa lähdettiin kotiin:) On se vaan kone:) Maxeja oli kisassa n 60kpl ja Pipsa oli ainoa, joka teki 6 tulosta. Ja oli VAIKEITA ratoja! Oltas me mielellään niitä nolliakin otettu, mutta kikkari pikkasen lohduttaa:)
Tänään sai kikkarin sitten myytyä (koska mullahan on siis ennestään jo yksi kotona, enkä toisella oikein tee mitään). Kikkari lähti 410 hintaan, kisamaksut oli n 80e, siihen vähän bensa ja buffarahaa päälle, niin jäin kuitenkin yli 300e voitolle tästä viikonlopusta:) Score!