Edellisestä kirjoituksesta on aikalailla kuukausi aikaa ja tuo kuukausi on ollut samaa täynnä suuria onnistumisen tunteita ja iloa sekä suunnatonta surua.
Heinäkuun puolessavälissä kisattiin Hämeenkyrössä palveluskoirien kansallisten lajien suomenmestaruudesta. Olin ensikertalaisena mukana Emmin Fisun kanssa ja viikonloppu olikin yhtä jännittämistä ja lopulta juhlaa, kun pikkuKala kera lainaohjaajansa pokasi koko kokeen parhaat pisteet ja jäljeltä SM kultaa. Koko tarinan voi lukea SPORTTIRAKIN sivuilta.
Lisäksi normaalia treeniä on ollut paljon. Tuhma ymmärsi vihdoin jäljellä kepit, tehtiin vieraiden tallomia jälkiä, hinkattiin jana kuntoon. Tuhma alkoi olla aika hyvässä iskussa ja sainkin sille koepaikan ykkösen jälkikokeeseen viime viikon lauantaille. Kohtalo päätti kuitenkin toisin.
Viikko sitten torstaina heräsin siihen, että Tuhma läähättää ja vinkuu sängyn vieressä. Oletin sillä olevan hirveä pissahätä (yleensä tulee tällöin tärisemään kainaloon) ja menin kiireenvilkkaan avaamaan sille oven takapihalle. Se hiipi kuin hidastetussa elokuvassa ulos, takapää hoiperteli puolelta toiselle, ei meinannut pysyä pystyssä kuin puhtaalla tahdonvoimalla. Seistessään se näytti käpylehmältä, keskivartalo hieman turvonnut, selkä kaarella. Ulos päästyään se lysähti makaamaan nurmelle. Oikein käskemällä sen sai käskeä käymään pissalla. Siitä se käveli sisään ja lysähti makaamaan olkkarin matolle, takajalat tärisivät. Pikapuhelu kaverille Poriin, että saadaanko tulla nyt heti valtaamaan hänen vastaanottonsa (rtg + verinäytteiden tutkimis mahdollisuus, mitä mulla ei ole Harjavallassa). Porin päässä vieras paikka ja uudet ihmiset innostivat Tuhman taas riekkumaan tuttuun omaan iloiseen tapaansa ja haukkumaan kaikille ja kaikelle. Muuta vikaa siitä ei löytynyt, paitsi hirveä maha-aristus, huusi kun siihen koski. Verinäytteissä ei mitään muutoksia, rtg hieman kaasua suolistossa ja mahassa, paksusuoli täynnä tavaraa. Aloitettiin sille Litalgin mahakipuun ja Tuhmikki piristyikin ensimmäisen pillerin jälkeen lähes normaalille tasolleen. Iltaa kohden se alkoi kuitenkin hieman nuupahtamaan, kävin vastaanotolla hieman laittamassa sille nestettä nahan alle (joi vähän heikosti päivän aikana). Aika heti kun päästiin vastaanotolta kotiin alkoi oksentaminen. Oksensi varmaan 15 kertaa lyhyen ajan sisään, mitään ruokaa se ei ollut saanut, eli ulos tuli vain limaa. Oksentelu vei siltä voimat ihan totaalisesti ja se vaan seisoi ja tärisi. Uusi spurtti Poriin ja malinois leikkuupöydälle vierasesine-epäilynä. Yleistutkimuksessa ei muuta muutosta aamuiseen kuin se, että Tuhma oli nostanut kuumeen 39,9 astetta. Ohutsuolesta löytyikin n 10cm pätkä kovaa heinä/ruohotuppoa. Koko suolisto oli ihan seis, ei mitään liikettä. Paksusuoli oudon kumimainen, jännän oloinen. Muuten vatsaontelo ja elimet ihan siistit. Kotiin päästiin joskus yhden aikaan yöllä ja Tuhma vikisikin huumeissaan varmaan aamuneljään, kunnes rauhoittui nukkumaan kainaloon ja nukkui melkein kymmeneen. Aamusta se oli selkeästi pirteämpi, kävi pissalla, joi hieman, karkasi kissan perään pihalla. Ruoka sille ei maistunut kun kurkkuun tungettuna, tarjottuna käänsi vain pään pois. Iltapäivällä se alkoi taas olla nuutuneen oloinen, ajettiin Poriin ottamaan kontrollikuvat ja verinäytteet. Kuvat olivat juuri sen näköiset kun voisi kuvitella päivä leikkauksen jälkeen, verinäytemuutoksetkin oli kaikki helposti selitettävissä edellispäivän leikkauksella. Tuhma sai nestettä ja parempia kipulääkkeitä ja sen olo rauhoittuikin tästä. Illan se istui mulla kotona vielä tipassa, yöksi otin tipan tipan pois, kun en voinut sitä vahtia. Lauantai aamuna löysin Tuhman tärisemästä vaatehuoneesta. Ilalla se kävi nukkumaan kainaloon, yöllä se oli nähtävästi jossain vaiheessa siirtynyt sohvalle (laskenut siihen alleen) ja siitä sitten vaatehuoneeseen. Se makasi kyljellään ja tärisi. Ulos se lähti pyytämällä ja kävi pissalla, vesi tai ruoka ei kelvannut. Syke huiteli 140-150 akselilla. Päätin pakata lauman autoon ja lähteä Tampereelle (1,5h ajomatka), jossa olisi paremmat pelit ja vehkeet jos Tuhma tarvitsisi leikata uudestaan. Sekä mahdollisuus jättää Tuhma sairaalahoitoon, jos se sitä vaatisi. Tuhma käveli itse autolle, ei kuitenkaan jaksanut enää hypätä itse häkkiin, vaan jouduin sen nostamaan. Ajomatkan aikana Tuhman vointi oli romahtanut. Perillä häkissä makasi lähes veltto koira, joka ei reagoinut nimeensä eikä jaksanut nostaa päätään. Vajaan kahden tunnin ajan Tuhmaa yritettiin stabiloida, mutta se ei vastannut shokkihoitoon millään lailla. Missään vaiheessa se ei reagoinut ympäristöönsä. Aggressiivisella nesteytyksellä sen syke saatiin laskemaa 180->150, mutta muuta sen voinnissa ei tapahtunut. Lopulta Tuhma alkoi kerätä nestettä keuhkoihin, sen silmät eivät reagoineet enää edes kirkkaaseen valoon. Ei ollut enää muita vaihtoehtoja, kuin tehdä elämäni vaikein päätös ja päästää Tuhma pois.
Tuhma oli vasta neljän ja puolen vanha, ei todellakaan ollut vielä sen aika lähteä. Meillä on kotona kovin hiljaista ilman Tuhmaa. Jotenkin sitä automaattisesti lenkillä laskee että yksi koira, kaksi koira, minne se kolmas nyt taas on jäänyt. Kun laittaa koirille iltaruokia, sitä automaattisesti nappaa tiskipöydälle kolme kuppia odottamaan. Meiltä jäi Tuhman kanssa vielä niin paljon näkemättä ja kokematta. Vaikka Tuhma ei ehkä ollut se helpoin koira, ei ehkä se varmin kisakoira, eikä se parhaita tuloksia tahkova koira, niin se oli sitäkin rakkaampi ja kiltimpi ja se opetti minulle todella paljon. Meidän laumaan jäi yksi iso Tuhman kokoinen aukko <3
Heihei Tuhma. Olit paras tupsuhäntä.
Heinäkuun puolessavälissä kisattiin Hämeenkyrössä palveluskoirien kansallisten lajien suomenmestaruudesta. Olin ensikertalaisena mukana Emmin Fisun kanssa ja viikonloppu olikin yhtä jännittämistä ja lopulta juhlaa, kun pikkuKala kera lainaohjaajansa pokasi koko kokeen parhaat pisteet ja jäljeltä SM kultaa. Koko tarinan voi lukea SPORTTIRAKIN sivuilta.
Lisäksi normaalia treeniä on ollut paljon. Tuhma ymmärsi vihdoin jäljellä kepit, tehtiin vieraiden tallomia jälkiä, hinkattiin jana kuntoon. Tuhma alkoi olla aika hyvässä iskussa ja sainkin sille koepaikan ykkösen jälkikokeeseen viime viikon lauantaille. Kohtalo päätti kuitenkin toisin.
Viikko sitten torstaina heräsin siihen, että Tuhma läähättää ja vinkuu sängyn vieressä. Oletin sillä olevan hirveä pissahätä (yleensä tulee tällöin tärisemään kainaloon) ja menin kiireenvilkkaan avaamaan sille oven takapihalle. Se hiipi kuin hidastetussa elokuvassa ulos, takapää hoiperteli puolelta toiselle, ei meinannut pysyä pystyssä kuin puhtaalla tahdonvoimalla. Seistessään se näytti käpylehmältä, keskivartalo hieman turvonnut, selkä kaarella. Ulos päästyään se lysähti makaamaan nurmelle. Oikein käskemällä sen sai käskeä käymään pissalla. Siitä se käveli sisään ja lysähti makaamaan olkkarin matolle, takajalat tärisivät. Pikapuhelu kaverille Poriin, että saadaanko tulla nyt heti valtaamaan hänen vastaanottonsa (rtg + verinäytteiden tutkimis mahdollisuus, mitä mulla ei ole Harjavallassa). Porin päässä vieras paikka ja uudet ihmiset innostivat Tuhman taas riekkumaan tuttuun omaan iloiseen tapaansa ja haukkumaan kaikille ja kaikelle. Muuta vikaa siitä ei löytynyt, paitsi hirveä maha-aristus, huusi kun siihen koski. Verinäytteissä ei mitään muutoksia, rtg hieman kaasua suolistossa ja mahassa, paksusuoli täynnä tavaraa. Aloitettiin sille Litalgin mahakipuun ja Tuhmikki piristyikin ensimmäisen pillerin jälkeen lähes normaalille tasolleen. Iltaa kohden se alkoi kuitenkin hieman nuupahtamaan, kävin vastaanotolla hieman laittamassa sille nestettä nahan alle (joi vähän heikosti päivän aikana). Aika heti kun päästiin vastaanotolta kotiin alkoi oksentaminen. Oksensi varmaan 15 kertaa lyhyen ajan sisään, mitään ruokaa se ei ollut saanut, eli ulos tuli vain limaa. Oksentelu vei siltä voimat ihan totaalisesti ja se vaan seisoi ja tärisi. Uusi spurtti Poriin ja malinois leikkuupöydälle vierasesine-epäilynä. Yleistutkimuksessa ei muuta muutosta aamuiseen kuin se, että Tuhma oli nostanut kuumeen 39,9 astetta. Ohutsuolesta löytyikin n 10cm pätkä kovaa heinä/ruohotuppoa. Koko suolisto oli ihan seis, ei mitään liikettä. Paksusuoli oudon kumimainen, jännän oloinen. Muuten vatsaontelo ja elimet ihan siistit. Kotiin päästiin joskus yhden aikaan yöllä ja Tuhma vikisikin huumeissaan varmaan aamuneljään, kunnes rauhoittui nukkumaan kainaloon ja nukkui melkein kymmeneen. Aamusta se oli selkeästi pirteämpi, kävi pissalla, joi hieman, karkasi kissan perään pihalla. Ruoka sille ei maistunut kun kurkkuun tungettuna, tarjottuna käänsi vain pään pois. Iltapäivällä se alkoi taas olla nuutuneen oloinen, ajettiin Poriin ottamaan kontrollikuvat ja verinäytteet. Kuvat olivat juuri sen näköiset kun voisi kuvitella päivä leikkauksen jälkeen, verinäytemuutoksetkin oli kaikki helposti selitettävissä edellispäivän leikkauksella. Tuhma sai nestettä ja parempia kipulääkkeitä ja sen olo rauhoittuikin tästä. Illan se istui mulla kotona vielä tipassa, yöksi otin tipan tipan pois, kun en voinut sitä vahtia. Lauantai aamuna löysin Tuhman tärisemästä vaatehuoneesta. Ilalla se kävi nukkumaan kainaloon, yöllä se oli nähtävästi jossain vaiheessa siirtynyt sohvalle (laskenut siihen alleen) ja siitä sitten vaatehuoneeseen. Se makasi kyljellään ja tärisi. Ulos se lähti pyytämällä ja kävi pissalla, vesi tai ruoka ei kelvannut. Syke huiteli 140-150 akselilla. Päätin pakata lauman autoon ja lähteä Tampereelle (1,5h ajomatka), jossa olisi paremmat pelit ja vehkeet jos Tuhma tarvitsisi leikata uudestaan. Sekä mahdollisuus jättää Tuhma sairaalahoitoon, jos se sitä vaatisi. Tuhma käveli itse autolle, ei kuitenkaan jaksanut enää hypätä itse häkkiin, vaan jouduin sen nostamaan. Ajomatkan aikana Tuhman vointi oli romahtanut. Perillä häkissä makasi lähes veltto koira, joka ei reagoinut nimeensä eikä jaksanut nostaa päätään. Vajaan kahden tunnin ajan Tuhmaa yritettiin stabiloida, mutta se ei vastannut shokkihoitoon millään lailla. Missään vaiheessa se ei reagoinut ympäristöönsä. Aggressiivisella nesteytyksellä sen syke saatiin laskemaa 180->150, mutta muuta sen voinnissa ei tapahtunut. Lopulta Tuhma alkoi kerätä nestettä keuhkoihin, sen silmät eivät reagoineet enää edes kirkkaaseen valoon. Ei ollut enää muita vaihtoehtoja, kuin tehdä elämäni vaikein päätös ja päästää Tuhma pois.
Tuhma oli vasta neljän ja puolen vanha, ei todellakaan ollut vielä sen aika lähteä. Meillä on kotona kovin hiljaista ilman Tuhmaa. Jotenkin sitä automaattisesti lenkillä laskee että yksi koira, kaksi koira, minne se kolmas nyt taas on jäänyt. Kun laittaa koirille iltaruokia, sitä automaattisesti nappaa tiskipöydälle kolme kuppia odottamaan. Meiltä jäi Tuhman kanssa vielä niin paljon näkemättä ja kokematta. Vaikka Tuhma ei ehkä ollut se helpoin koira, ei ehkä se varmin kisakoira, eikä se parhaita tuloksia tahkova koira, niin se oli sitäkin rakkaampi ja kiltimpi ja se opetti minulle todella paljon. Meidän laumaan jäi yksi iso Tuhman kokoinen aukko <3
Heihei Tuhma. Olit paras tupsuhäntä.
Tuhma
24.12.2013-11.08.2018
24.12.2013-11.08.2018